Soveltuuko islam kaikkialle maailmaan

Islam rapautuu välillä, mutta saa 100 vuoden välein Mujaddid uudistajia sekä odottaa vielä Jeshuaakin suurempaa Imaami Mahdi vaikuttajaa.

Soveltuuko islam kaikkialle maailmaan

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 23.05.2018 08:30

Itseäni auttoi rukousmatka Israeliin, jossa sain paljon siunauksia niin Allahilta kuin myös juutalaisilta. Aloin olla avoimempi kaikkia maailman uskontoja ja seurakuntia kohtaan. Tutuistuin myös islamiin lukemalla Koraanin viisi kertaa lävitse sekä Siran kolme kertaa.
Islam on sattuneista syistä johtuen ajautunut asumaan autiomaissa ja vuoristoissa pääasiassa. Jumala on antanut heille heille sopivan yhteiskunnan ja uskonnon. Soveltuvatko kaikki islamin mallit ja käytännöt hedelmällisten maiden maanviljely yhteisöihin niin sitä en tiedä. Apostoli Paavalihan siunasi maanviljelijät esim. sanomalla heille kuuluu ensi hedelmä sadosta.

En usko, että islam kykenee tuota noudattamaan. Islam on levinnyt koko päiväntasaajan ymäristöön halki koko maapallon. Myös suomalaisten oletan 600-luvulla lähettäneen lähetystön Profeetan (saas) luokse, mutta syntyi kilpailutilanne siitä kunpi aiheuttaa enemmän tuhoa toimillaan ja kunpi on väkivaltaisempi. Mutta kyllä suomalainen lähetystö käsittääkseni muuten hyväksyi islamin uskontunnustuksen ja esim. Kalevalassa viitataan islamiin hopea sanalla ja VT:n juutalaisiin kulta sanalla. Apostoliset Isät teoksessa ennakoidaan islamin tulevan olemaan sellainen viimeinen kurituskeino, jonka jumala lähettää langenneen seurakunnan kurittamiseen. He ovat eräänlaisia jälkisadonkorjaajia. Jos mikään muu kuritoimi ei tuota tulosta niin viimeisenä lähetetään islam seurakuntaa kurittamaan.

Mun mielipiteeni on, että islamin totuus ja tieto sekä ymmärrys tulee kaikkialla ottaa huomioon, mutta islam ei ehkä ole sopiva poliittiseksi hallintojärjestelmäksi kaikkialla, vaan on ensisijaisesti kaikkien uskontojen eliittiä eli yläluokkaa. Kun olen lukenut Profeetan (saas) kirjeitä niin niistä näkyisi välittyvän tietty kunnioitus esim. Egyptin hallitsijoita sekä Omanin tai Arabiemiirikuntien kuninkaita kohtaan. Sellainen kunnioitus, jota osoittaa henkilö, joka on kiitollisuuden velassa vähintään jostakin syystä tai Jumalan tähden.
Jos ajatellaan siis enkelihierarkiaa, jossa Serafimien ja Kerubien jälkeen kolmantena on VALTAISTUIMET niin islam ei yllä aivan noille VALTAISTUIMILLE asti, vaan on neljäntenä olevan HERRUUDEN, viidentenä olevan VALTIUDEN ja kuudentena olevan VOIMAN luokkaa. Sekä tietenkin seitsemäntenä olevan HALLITUSTEN eli ministereiden luokkaa.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Soveltuuko islam kaikkialle maailmaan

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 23.05.2018 21:35

Voidaan päätellä Siran perusteella, että suomalaisetkin aikoinaan ottivat islamin vastaan, mutta lahkolaistuneessa muodossa. He eivät hyväksyneet islamin tapaa tuhota syntisiä kaupunkeja ja kansoja. Vaan ennemmin he tahtoivat tuhota pyhät miehet ja profeetat.

Järjestettiin kilpailu: Lopussa tarkastellaan sitä kunpi osapuoli on enemmän aiheuttanut kuolemaa ja uhreja: Profeetta (saas) vai kansat.

Kansat eivät tahdo tuhoutua, vaan ennemmin he tuhoavat ne profeetat jotka Jumalia, enkeleitä tms. lainaten julistavat tuhoa kansalle.

Enpä tiedä kunpi osapuoli on johdossa. Voidaan ajatella, että I maailmansota, joka alkoi keisarin murhan takia oli kansojen järjestämä. Sen sijaan II maailmansota enemmän profeettojen järjestämä. II maailmansodassa kuoli enemmän, mutta aseet olivat paljon tuhovoimaisemmat.

Vietnamin sota saattoi olla kansojen järjestämä kun taas Arabimaiden sodat (Afganistan, Irak etc.) olivat profeettojen järjestämät.

Minusta itsestäni näyttää, että profeetat ovat olleet tuhoisempia kuin kansat konsanaan. Ehkä siksi Jeshua sanoi olevansa matkalla Jerusalemiin sillä profeetat voidaan tuhota vain siellä.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Soveltuuko islam kaikkialle maailmaan

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 21.07.2018 16:59

Islam on suuri kulttuuri, jolla on pitkä historia. Miljardi kannattajaa ja ylikansallisuus vievät voiton luonnollisesti ahtaasta nationalismista.

Antiikin filosofia = platina
Hindulaisuus = timantti
Juutalaisuus = kulta
Islam = hopea
Kristinusko = pronssi
Jne.

Islam syntyi melko myöhään autioille seuduille. Hedelmälliset maat oli jo kansoitettu. Mutta se on saavuttanut vaikeista olosuhteista voiton. Tavallaan se on löytölapsi jolla on suuri arvo ja suuret kyvyt. Luonnollisten lasten veroinen se ei ole. Islam on moninkertainen suuri apu.

Islamin veljeys on todellista. Siksi on helppo sulautua islamiin.
Ilman islamia elämästä puuttuu suunta. Ja paljon muuta. Islamin negatiiviset puolet ovat myös monet. Tietty nousukkamaisuus, tottumattomuus rikkauteen, etc.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Soveltuuko islam kaikkialle maailmaan

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 21.07.2018 17:06

Islam on kritiikinkestävä ja kyllä Suomessa on rasismia. Huonoimmatkin islamissa ovat parempia kuin useimmat kristityt.
Karitsaa kyllä tullaan ylistämään yli molempien: Islamin ja kristittyjen.

Suomen kohtalo on kirjoitettu raamattuun ja siksi sen pitää islamia kritisoivan. Kalevala on hieno lahja eikä vähäisempi kuin muut pyhät teokset. Siunausta ja rauhaa teille.

Suomi otti omalla tavallaan islamin vastaan jo varhaisessa vaiheessa, mutta Suomen kohtalo oli jo sitä ennen säädetty toiseksi. Tuo kohtalo oli
kirjoitettu raamattuun, jossa Suomi tunnettin Gogin joukon Mesekinä.

Mutta tosiasia on että Suomessa on monia yrityksiä valloittaa kansa omalle puolelleen. Yksi toisensa jälkeen ovat yrittäneet.
Jeesus Beowulfina, Islam , INtian romaanit vankkureineen toivat elävän Jumalan henkeä. jne. Intia on kirjoissaan asettanut tuntevansa Suomen
merkkihenkilöt jo 3000 eKr ajalta ja aiemminkin.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Soveltuuko islam kaikkialle maailmaan

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 01.08.2018 20:15

Islam uskontona on ihmistä ja ihmisyyttä tukeva. Eräs lahko on nimeltään SUUFILAISUUS. Tuon lahkon jäsenet uskovat olevansa jumalia tai jumalan asemassa maan päällä mitä ihminen onkin. Ihmiselle Jumala antoi koko maapallon ja käski alistaa sen.

Muilla uskonnoilla ei ole tarjottavana ihmiselle juuri muuta kuin nöyristelyä, pakenemista ja henkinen kastraatio. Kaikenlaista orjuutta vain on muilla uskonnoilla ihmiselle tarjottavana. Islamin keskellä on helpompi olla Jumalan kuva ja kaltaisuus. Näinkin siis islam on uskontona parempi, mutta monet muslimiheimot saattavat olla vielä alkukantaisella tasolla ja on olemassa hyvää islamia ja pahaa islamia.

Sille, että on olemassa hyvää islamia ja pahaa islamia emme voi mitään. Profeetta (SAAS) edellytti islamiin tulevalta vain uskontunnustuksen: Ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä. Se mitä muuta islamiin kuuluu on vähemmällä tärkeysjärjestyksessä.

Parhaita ihmisistä ovat kuitenkin Profeetta Isan mukaan intialaiset. Ja kun itsekin olen pari kuukautta viettänyt aikaa erään romaanievankelistan kanssa niin on todettava, että Isan puheessa on vinha perä.

Juutalaisuus kehottaa ihmistä: Ole vaatimaton.
Kristinusko väärämielisesti korottaa elukat ja pedot ihmisen paikalle.
Islam sallii ihmisen olevan Jumalan kuva ja kaltaisuus.
Krishna tietoisuus sallii ihmisen jopa liittyä muiden ihmisten joukkoon.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59


Paluu Islam

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron