Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

Islam rapautuu välillä, mutta saa 100 vuoden välein Mujaddid uudistajia sekä odottaa vielä Jeshuaakin suurempaa Imaami Mahdi vaikuttajaa.

Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 20:44

On ihana nähdä jälleen kuinka Jumala vaikuttaa meidän ajassamme Imaami Mahdi nimisen messiaanisen hahmon
nimen, hengen ja persoonan välityksellä. Hänestä ei vielä paljoa nykyisin kohista, mutta hänen kerrotaan jo nyt
hengessään vaikuttavan eri maiden lainsäädäntötyöhön luultavasti tuoden lisäyksiä Ranskan vallankumouksen
saavuttamiin ikuisiin ihmisoikeuksiin.

Itse esim. ajattelen, että seuraavankaltaiset lait osoittavat Imaami Mahdin hengen ja ajatusten ja työtehtävien vaikutusta:

1. EU:ssa on nykyisin velkavankeus kielletty perustuslaissa eli ketään ei saa passittaa vankilaan sen tähden että on jäänyt rahalliseen velkaan.
2. Venäjällä on pornografia kieletty.
3. Suomessa on seksin ostaminen kielletty.
4. USA:ssa on kielletty puhumasta pahaa yhdestäkään jonkin yritysen tuotteesta huolimatta siitä minkä makuista kyseinen tuote on.
5. Suomessa harkitaan julkisyhteisöjen toiminnan rahoituspuolen lisäkatetta sallimalla lahjoitusten tekeminen julkisyhteisöille.

jne.

Mutta jo aiemmat Mujaddid ehdokkaat ovat saaneet paljon aikaan. Esim. syntyi Ahmediyyaa liike islamia puhdistavaksi hopeakansaksi.
Odotan, että tälläkin kertaa kun tulee Mujaddid Imaami Mahdi syntyy uusi ehkä 7-14 miljoonan jäsenen kansa puhdistamaan
islamia jälleen entistä kirkkaamaksi hopeaksi. Onko tuo kansa Palestiinan osittain maapaossa elävä kansa vai jokin muu kansa jää nähtäväksi.

Jopa sellainen ajatus on mahdollinen, että se olisi joko Isis järjestöstä syntynyt uusi kansa tai sitten Kurdistanin vapauspyrkimysten pohjalta
syntynyt kansa. Profeetta Hesekiel nimittäin esittää sellaisen mahdollisuuden, että Isiksen pohjalta syntyisi esim. USA:n aluelle kansa, joka
puhdistaa hopeaa ja ehkä jopa koko maailmaa kaikesta väärästä vaikutuksesta.

Nämä kolme joko kilpailevat tuosta kansan asemasta tai sitten ne kaikki kolme on katsottava tuollaisiksi hopeaa puhdistaviksi kansoiksi
yhdessä Bahai kansan ja Ahmediyaa kansan kanssa. Odotan innolla miten asian kanssa käy.

IMAAMI MAHDI ON TULOSSA JA HÄNEN HALLINTONSA MUOKKAAVAT SEURAAVASTA 100-VUODEN AJASTA KOVIN MIELLYTTÄVÄÄ , TOTUUDELLISTA,
RAUHAISAA, OIKEUDENMUKAISTA JA VAURASTA SEKÄ SORROSTA VAPAATA AIKAA KAIKKIALLA MAAILMASSA. TÄSTÄ SAAMME OLLA ERITYISEN
ILOISIA JA KIITTÄÄ ALATI JUMALAA, ETTÄ HÄN ON KATSONUT MAAILMAN PUOLEEN TÄLLÄKIN TAVOIN EIKÄ AINA VAIN RUOSKIEN, TUHOTEN JA
SORTAEN.

Me uskomme 100 prosenttisesti, että Mahdi tulee onnistumaan tehtävässään vähintään vakiinnuttaen jo nyt vuoteen 2018 saavutetut suuret ja
arvokkaat asiat. Sen lisäksi uskomme, että hänen hallintonsa aika tulee olemaan ehkä maailmanhistorian onnellisin hallinto ja hänen jälkeensä
saattaa tulla vain häntä huonompia hallintoja ja ratkaisuja. Edessä on Onnellisin vaan ehkä aivan liian lyhyeksi jäävä hetki maailmanhistoriaa
jossa saavutetaan kulminaatiopiste tulevalle kehitykselle ainakin seuraavaksi 2000 ellei jopa 7000 vuodeksi.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 21:16

Tähän työhön tarvitaan kaikki voimavarat, joita voidaan islamin piiristä laittaa liikkeelle. Siksi islamin sisäiset konfliktit ja epäjärjestys on
saatava loppumaan. Ajatellaan vaikka sitä, että Kun Profeetta Isan tehtävä 0- 490 jKr oli lopettaa jumalattomuus maapallolta niin tarvitaan
Ahmediyaa liikkeen perustajan käsitystä siitä, että tästä edespäin (1800-luvun loppu) ei voida taata ruumiin puhtauden säilymistä kenelläkään
kun kerran pornografiaa, kuvia ja muuta tulee esiintymään. VAIN SYDÄMEN PUHTAUS ON TÄRKEÄÄ. Sydämen puhtaus merkitsee kaikenlaisen
lajittelun loppua ja sitä, että kaikkia pidetään ihmisinä, jotka ovat ihmiskehon saaneet. Tämä oli juuri myös Profeetta Isan tehtävän mukainen
näkemys eli 0-490 jKr Profeetta Danielin kirjassa annettu tehtävä. Jumalattomuus tulee saattaa loppuun antamalla eläimille ihmisen sydän.

Se, että juuri Ahmediyyaa kansa on vastuussa islamin sydämen puhtauden säilymisestä ja puhtaaksi saattamisesta on ilmeinen tosiasia ja
vielä sekin on totta, että hän onnistui asiassaan niin hyvin, että vielä 1990-luvulle asti kaikkia maapallon ihmismäisiä asukkaita pidettiin
täysin tasa-arvoisina ihmisinä. Muutos toiseen suuntaan on tapahtunut vähitellen 2000-luvun alkuvuosikymmeninä. Eli Ahmediyaa saavutti
täyden TULOKSEN OMALTA OSALTAAN JA nyt on puhdistustyö siirtymässä muihin kehon osiin. Tämä puhdistustyö pitää olla täysipainoisempaa
kuin ennen ja luulen, että pitää peräti KOLME eri kansaa perustaa ja muodostaa YHDELLÄ KERTAA puhdistamaan islamia.
Sydämen puhdistamisen jälkeen seurannee: ÄLYN; MIELEN; EGON puhdistus. Sekä myös seuraa siitä esim. juuri pornografian pannan laittaminen.

1. Rakentaminen ja jälleen saattaminen temppelin voimaan. (Bahai kansa ??)
2. Jumalattomuudesta luopuminen ja ihmissydämen antaminen. (Ahmediyya-liike)
3. Synnin sinetöiminen ja lukitseminen. (Palestiina kieltää mm. Holocaustin olemassaolon etc.)
4. Pahojen tekojen sovittaminen sopivalla tavalla (Kurdistan eli Uusi Assyria voisi olla tässä eräs tekijä)
5. Ikuisten oikeudenmukaisuuksien tuominen voimaan (Isis järjestön pitäisi sitten olla tässä vahva)
6. Näyn ja Profetian sinetillä sulkeminen
7. Kaikkein Pyhimmän voiteleminen.


Kullan suhteen näkyy että tehtävää 1. hoitaa Mormonit, tehtävää 2. hoitaa Jehovan todistajat ja tehtävää 7. hoitaa Adventistit, mutta
nuo muut tehtävät ovat vähän niin ja näin. Ei ole selkeää näkyä siitä kuka hoitaa noita muita tehtäviä.

TÄMÄ ON VÄHÄN SEKAVAA HAHMOTELMAA VASTA, MUTTA TOSIASIA ON ETTÄ TARVITAAN JUMALAN VALTKUNNAN TULOON MENNESSÄ ELI
KYMMENEN VUODEN SISÄLLÄ NÄKEMYS NELJÄSTÄ UUDESTA KANSASTA, JOTKA KYKENEVÄT HOITAMAAN PROFEETTA DANIELIN KIRJASSA
MAINITTUJA TEHTÄVIÄ. MITÄÄN TUNKUA EI SAA OLLA NÄIN VAATIVIIN TEHTÄVIIN. NÄMÄ OVAT VELVOLLISUUKSIA EIKÄ MITÄÄN PALKINTOJA.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 21:35

Islamin piirissä on saavutettavissa mitä suurin voitto ja Mirza Ghulam Ahmad onkin sanonut kirjassaan, että Profeetalla (saas) on kyvyt ja
taidot estää entropian lisääntyminen yhteiskunnassa. Tuollainen fysiikan lait voittava taito on kultaakin kalliimpi ja oikea ajoitus tuon taidon
käyttämiseen on kaikki kaikessa. Näen selvästi, että islam, joka juuri tänä päivänä on jonkinlaisen sekasorron vallassa saattaa kohota
mitä suurimmaksi voittajaksi. Sen keskuudessa voimakkaana riehuva entropinen vaikutus voidaan saada talttumaan mikäli tahdovoimaa
vain riittää sekä rauhantahtoa tuohon työhön.

Jotta saataisiin aikaan KALIFIKAATTI sääntöjen ja Jemenin hyväksymänä pitää olla Aus heimolla kolme edustajaa islamin keskuudessa.
Aus tarkoittaa muuten ulkona, ulkopuolella eli pitää olla kolme kansaa tai heimoa, jotka kykenevät olemaan kansainvälisiä kaikissa
suhteissa. Ja silti islamissa. Jotta kalifikaatti olisi mahdollinen. Voisiko tuollaisia Aus heimoja olla juuri Palestiina, Kuridstan sekä Isis.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 22:05

Ehkä sittenkin Kurdistan Assyria voisi olla tuo Ikuisten oikeudenmukaisuuksien tuoja ja Isis se, joka määrää Pahojen tekojen sovituksesta.
Assyrian pitäisi olla Aus heimon edustaja ja ottaa vastaan jonkinlainen YK:n perusteiden mukainen suuri opetus, kulttuuri ja talousohjelma.
Tai jos YK ei kykene siihen niin voisi uusi BONA järjestö, joka on alkuperäiskansoja varten suunnitteilla ottaa vastuun tuosta opetus,
kulttuuri ja talousohjelmasta yhdessä Intian kanssa.

Käytönnössä se merkitsee vain, että perustetaan jokunen Luostari ja jokunen Sääntökunta, joka sääntökunta puolestaan perustaa oppilaitoksia
yms. Eli käytännössä se merkitsee, että Islamin pitäisi uhrata yksi heimo ja alue kansavälistymiselle aivan juuritasolta alkaen.

Sillä 600-luvun kultuurivallankumouksen jälkeen oli 900-luvun LUOSTARI uudistus sekä sen jälkeen 1200-luvun Sääntökuntauudistus.
Mutta 1500-luvun Uskonpuhdistus olikin sitten jo hieman islamin pohjalta toimiva. Ja myös 1800-luvun Perustuslaki ja ihmisoikeus
vallankumous oli islamin mukaisissa uomissa ainakin osittain. Eli mikäli islam suostuu yhden alueen uhraamaan hieman kokeiluluonteiselle
ja rihkamalta kuullostavalle pronssi-rauta-savi jutulle niin siihen ehkä voisivat suostua monet muutkin alueet maailmassa.

Jos islam on kauttaaltaan hopeaa ja pyrkii kauttaaltaan tekemään jaloa ja pyhää työtä niin se ei välttämättä olisi kovin hieno asia.
Pitää olla kolme aluetta, joissa voisi olla vapaampi ja hieman nuhruisempi kultuuri.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 22:15

Mikäli tuo yksi alue eli Kurdistan tai Assyria ei onnistu laskemaan tasoaan ja toimimaan tukikohtana maailmalaajuiselle ruohonjuuritason ja alemman tason
työlle niin silloin voi olla vaikeaa myös kahden muun eli Palestiinan ja Isiksen työskentelyyn saada resursseja sopivia.

Assyria vastaisi Rauta tason työstä ja Palestiina Savi tason työstä sekä Isis Pronssi-tason työstä. Mutta muualla voisi olla pyrkimystä säilyttää hopea taso kun
taas nuo kolme kansaa olisivat itse alempia metalleja, mutta jalostaisivat hopeaa todella puhtaaksi ja jaloksi metalliksi.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 22:27

Palestiina SAVI syntien sinetöinti ja lukitseminen 600-luvun kumous - Kalifikaatit tms.
Isis PRONSSI syntien sovitus ja armahdus anein 900-luvun kumous - Luostari
Assyria RAUTA ikuisen oikeudenmukaisuuden tuominen 1200-luvun kumous - Sääntökunta

Toistan vielä, että islamin pitäisi olla ensimmäinen sallimassa näitä asioita sillä jos se ei huoli niitä perustaa, parantaa ja
uudistaa niin kuinka voidaan olettaa, että missään muuallakaan päin maailmaa niin tahdottaisiin tehdä.
Jumala on armelian armahtaja ja mikäli islam ei kykene tämän vertaa armoa osoittamaan niin silloin ei kukaan muukaan
suostu armeliaisuuteen tämän asian osalta.

Mitä tämä vaatisi islamilta muuta kuin sen, että se toimisi omalla alueellaan esikuvana kaikille hieman epäjaloille uskonnoille
ja niiden uskovaisille. Se voisi olla siten USKOVAISTEN KOMENTAJA, että näyttäisi käytännössä oman esikuvansa ja esimerkkinsä
paremmuuden ja oman tiensä ja tulevaisuutensa olevan kyvykkäissä käsissä.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 22:33

Sillä on aivan turha pyyde olettaa, että kaikkien maailman ihmisten pitäisi olla jotenkin konemaisesti hopeaa. Siihen ei ole mitään tarvetta.
Maailmassa pitää olla kaikenlaisia ihmisiä:

Savea
Rautaa
Pronssia
Hopeaa
Kultaa
Timanttia
Platinaa
Kiveä

Ellei islam kykene ohjaamaan savea, rautaa, pronssia, jotka ovat hopeaa alemmalla tasolla kulkemaan Jumalan valossa ja totuudessa niin
silloin sen työ on kovin hataraa ja sen vaatimus olla ykkönen maailmassa on silloin aivan turha. Silloin soveltuisi ykkösasemaan enenmmin
vaikka sikapossut.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Mujaddid 2000-luvun on Mahdi oleva

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 19.09.2018 22:44

Assyria on itäinen eli jumalaton alue, joka voisi näyttää esikuvaa muille jumalattomille alueille paikoillaan pysymisestä.
Sen sijaan Palestiina on jossain mielessä lähestulkoon LÄNTINEN eli uuden temppelin alue sekä myös Isis kaiketi soveltuu
jossakin määrin länteen uuden temppelin alueelle ainakin siinä mielessä, että ei ole jumalattomuuden kannalla.

Tärkeintä näiden kolmen alueen kannalta on niiden kyky toimia Uskovien komentajana ja esikuvana hopeaa alemille
instansseille. Mikäli tuota kykyä ei löydy niin silloin pitää pelikenttä jättää nykyisille Ranskan vallankumouksen soihdun
kantajille ja alkaa odottaa Intian 2100 alkavaa Veeda vallankumousta.

Islam ei saisi olla pettymys tämän asian suhteen, vaan jos islamia ei saada kuriin tulee minun itseni jatkaa maailman
johdossa ja keisarin virassa kunnes Intia 2100-luvulla saa osoittaa oman taitonsa ja sivistyksensä tason.

Mutta mikäli tuo keskinen maapallon osa on alati huonossa vireessä niin silloin on katsottava Karitsan asettaneen jo
maailmaa hallitsevat papit ja kuninkaat jonnekin muualle päin maailmaa. Ja silloin on katsottava Karitsan olevan
kaiken johdossa sekä ansaitsevankin kaiken kunnian, vallan, voiman, rikkauden ja viisauden tms. Ilmestyksessä mainitun.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 593
Liittynyt: 10.05.2018 22:59


Paluu Islam

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron