Libidon patoutumisen aiheuttama ylilyönnin vaara

Tarkoitus on esitellä erilaisia näkökulmia messiaihin ja ehdottaa joitakin nimiä mitä rikkaimman lunastushistorian tiimoilta.

Libidon patoutumisen aiheuttama ylilyönnin vaara

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 26.05.2018 21:20

Genesiksen alussa Jehova toteaa: MIEHEEN ON SINUN HALUSI OLEVA, MUTTA HÄN ON SINUA HALLITSEVA. Tässä lauseessa kiteytyy koko maailmanhistoria.
Seksuaalienergian ja varsinkin tukahdetetun sellaisen voima on mahtava ja suuri. Mutta Jehova asetti JÄRJEN voittamaan tuon tukahtuneen seksuaalienergia.
Jeesus kuoli 33 vuotiaana eli aikana jolloin hänen seksuaalienergiansa oli kukkeimmillaan. Niinpä on nyt tuota seksuaalienergiaa käytetty usein vallan halun palvelukseen. Ne joilla on patoutunutta seksuaalienergiaa halauavat usein valtaa yli muiden.

Maailmanhistoria on täynnä taistelua seksuaalienergian ja järjen välillä. Jehova sanoi, että järjen tulee hallita yli naisen seksuaalisuuden, mutta tästä on syntynyt valtava sotatila, jossa kukistuvat kansat, kaupungit ja sukupolvet toisensa perään.

Lyhyesti: Jeesuksen sota-ase vallan saamiseen on tukahtunut seksuaalienergia, Jehovan sota ase vallan saamiseen on järki. Nämä kaksi ovat taistelleet kautta maailman historian. Monien kirjoitusten mukaan seksuaalienergia voittaa lopulta. Sitä tukee lopulta Intian hindulaisuus ja jo nyt on islam vaihtanut puolta lahjottuna seksillä ja muulla Jehovan puolelta Jeesuksen puolelle.
Järjellä ei ole tukenaan kuin yksi ainoa lause Genesiksen alussa, mutta seksuaalienergiaa tukee Krishna tietoisuuden kirjallisuus, Islamin kirjallisuus ja Kristittyjen kirjallisuus.

Näyttää ilmeiseltä, että Jehova on hävinnyt taistelun ja seksi sekä naiset tulevat voittamaan. Jopa siinä määrin, että koko tuleva maailma luodaan kidustuspaikaksi järkeviä ja viattomia miehiä varten. Näin voidaan päätellä eräästä Krishna tietoisuuden kirjasta.

Jeesus ei ollut se SIEMEN, joka Aadamille luvattiin kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan osittain. Hän oli kahdesta eri ilmenemismuodosta VIRPI TAI VESA tuo virpi eli naispuolinen osa. Jeesus saattoi tuoda naisten ongelmaan ja kiroukseen helpotusta. Siihen, että naiseen asettettiin halu mieheen ja halu hallita yli miehen. Mutta Aadamille luvattu varsinainen SIEMEN perustuu eri asiaan. Varsinainen SIEMEN vaatii ihmiselle Jumalalle kuuluvaa kunniaa ja vaatii muita alistumaan itselleen.
Ihminen ei voi alistua luonnon alapuolelle tai eläinten alapuolelle todellisuudessa, vaikka usein näyttelee sitä.

Tuo SIEMEN on toki jo tullut maailmaan, mutta siitä ei ole apua muuta kuin käärmettä vastaan. Käärme on kavalin kaikista eläimistä, mutta on olemassa muitakin eläimiä ja eläinlaumoja sekä parvia. Jehovan lupaama apu oli siis kapea. Kun ihmisestä tuli Jumalan kaltainen niin JUmala itse alkoi kadehtia ihmistä ja ihmisen olisi pitänyt
saada apu Jumalaa itseään vastaan eikä vain käärmettä vastaan.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Libidon patoutumisen aiheuttama ylilyönnin vaara

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 26.05.2018 21:26

Valtavan sotarintaman ovat naiset VOIMAKKAINE SEKSUAALISENE HALUINEEN asettaneet Jehovaa, järkeä ja miessukupuolta vastaan. Jos on lukenut Krishna tietoisuuden kirjoja niin ymmärtää että Jehova on asetettu HÄVIÄMÄÄN tuo sota lopussa.

Jo kerran aiemmin hän on hävinnyt tuon sodan. Kun langenneet enkelit eli Jumalten pojat lähtivät alas maan päälle naimaan ihmisten tyttäriä niin tilanne riistäytyi käsistä niin pahasti, että Jehova ei voinut tehdä enää mitään. Häpeän vallassa hän kyvyttömänä tilanteen edessä hukutti vedenpaisumuksessa koko maailman.

SILLÄ JEESUKSEN JA NAISTEN PUOLELLA ON MYÖS MILJARDIT LANGENNEET ENKELIT. NUO VOIMALLISET IKUISESTI ELÄVÄT ENKELIT MELKEIN TAKAAVAT ETTÄ VOITTO TULEE OLEMAAN JEESUKSEN PUOLELLA TÄSSÄ TAISTELUSSA.

Enkelit oli helppo vietellä SEX-APPEAL voimalla ja niin nuo miljardit ja lukemattomat äärimmäisen voimakkaat tahot ovat täysin lankeemustilassa naisen edessä.
Jehovalla ei ole käytettävissään muuta keinoa kuin TUHOTA KOKO MAAILMANKAIKKEUS. Ensin hän teki se hukuttamalla veteen, mutta toisen kerran hän tekee sen hukuttamalla tuleen. Hän loi kaiken, mutta se minkä hän loi sai hänet valtaansa ja näin hän pyrkii lapsen tavoin riistäytymään irti avuttomuudestaan tuhoamalla kaiken.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Libidon patoutumisen aiheuttama ylilyönnin vaara

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 26.05.2018 21:31

Genesiksen alkuun Jehova kirjoitti: MIEHEEN ON SINUN HALUSI OLEVA, MUTTA HÄN ON SINUA HALLITSEVA. Sen jälkeen hän unohti koko asian, mutta naiset, seksuaalienergian hulluttamat nuorukaiset ja taivaan enkelit eivät unohtaneet. Vaan ottivat siitä kaiken irti.

Mitä tahansa Jumala on sanonut sitä käytetään hyväksi, se yritetään kumota ja sitä vastaan nousee taistelu. Sillä järki ei loppujen lopuksi jyrää, vaan TUNTEET, VIETIT, SEKSUAALIENERGIA JA VAISTOT VOITTAVAT JÄRJEN MENNEN TULLEN. Kun pöksyt putoo nilkkoihin niin samalla mihen järki katoaa ja putoaa sinne myös.

Nainen ei halunnut miestä hallitsijakseen. Vaan asetti Jehovan tuota koskevan kirouksen kyseenalaiseksi. Nainen ryhtyi taistelemaan tuota kirousta vastaan ja voitti taistelun. Hän suurensi seksuaalienergian vallan maximiin, jotta saisi miehen hallintavallan murtumaan.
tapiok1
Työtoveri
Työtoveri
 
Viestit: 406
Liittynyt: 10.05.2018 22:59


Paluu Messiaanisuus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron