Yhteiskunnan uudistaminen mahdotonta?

Informaatiotulvaan suhtautuminen sekä tieteen lähestymistavat.

Yhteiskunnan uudistaminen mahdotonta?

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 10.01.2019 12:10

Valtion tehtävät määritteli kai Ranskan vallankumous noin vuonna 1800. Itse en ole tutustunut asiaan millään tasolla. Se toi ikuiset oikeudet kaikille. Mutta periaattessa on myös ajallinen tehtävänasettelu mahdollista. Eri aikoina esim. 10, 50, 100, 200, 300, 500 vuoden välein tulee uusia ajallisia painotuksia ja projekteja.

Yhteiskunnallisesti kaikki pyrkivät onneen, mutta fysiikan lainalaisuus eli entropian lisääntyminen saattaa vaikeuttaa tuota tehtävää. Voi olla, että lopulta fysiikan lainalaisuudet voittavat kaikki yhteiskunnan pyrkimykset. Raaka-aineita on rajallinen määrä ja väestön määrä lisääntyy vauhdilla.
Mikä tahansa asetetaan yhteiskunnan tai valtion tehtäväksi niin se on altis fysiikan laille yms. ja todennäköistä on että homma kuivuu kokoon. Ei kyetä takaamaan voittoa fysiikan armottomista lainalaisuuksista millään yhteisöjen pyrkimyksellä?

Vuodesta 2013 asti on ollut itsestään selvää esim. että Maailmanlaajuinen Kansalaispalkka 1900 euroa kuukaudessa jokaiselle maapallon asukkaalle pienet lapset ja vanhukset mukaan lukien on ainoa tie kaikkien ongelmien ja niin myös yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi.
tapiok1
Komentaja
Komentaja
 
Viestit: 658
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Paluu Yleistä tiedosta ja tieteestä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron