Kaikkeuden luominen tulevaisuuden asia

Jos ÄO on 115-120 on mielikuvitus vahvuutena mikäli oikein olen havainnut. Onko mielikuvituksella mitään annettavaa tieteelle paitsi eräänlaista taikauskoa?

Kaikkeuden luominen tulevaisuuden asia

ViestiKirjoittaja barycz » 13.05.2018 17:57

Elämme luultavasti eräänalaisella halokannella tai braanissa ennen maailman luomista. Tämä paikka jossa elämme on ajallisesti sijoitettu järjestyksessä
ennen luomista olevaksi paikaksi ja ajaksi. Luominen tapahtunee vasta tulevaisuudessa?

Olen sitä mieltä, että maailma luodaan vasta tulevaisuudessa eli jossain vuoden 3333 jKr paikkeilla. Olemme itse omalla tavallamme siis maailman suunnittelutyössä parhaillaan kiinni. Mutta me ID-suunnittelijat tarvitsemme pelikentän tai ympäristön, joka on jonkun muun tahon suunnittelema.

Jos Mooses suunnitteli kaiken vuoteen 40000 jKr asti niin hän ei tehnyt tuota sunnittelua tyhjässä, vaan joku suunnitteli sen paikan , jossa tuo suunnittelu tapahtui. Ei kai kukaan voi suunnitella mitään ellei käytössä ole toisen suunnittelijan suunnittelemaa paperia ja kynää.

******

Korkeimman Jumalan papista Melkisedekistä sanottiin, että hänellä ei ole alkua eikä loppua.
Hare Krishna kirjoissa kerrotaan, että Absoluuttinen Totuus toimii kolmella tasolla yhteistyössä? Menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Pelikenttä ID-suunnittelijoille tulee menneisyydestä, mutta itse suunnitelmat tulevaisuudesta. Nykyhetki on arvoitus. Jos maailma luodaan vuonna 3333 jKr niin me ollaan kyllä periaattessa luomassa Luojan pelialustaa, mutta suunnitelma tälle kaikelle on tehty ehkä vuodessa 7000 jKr tai vuodessa 14000 jKr. (kts. Barnabaan evankeliumi.).

Kaikkeus tulee olemaan Luoja itse? Nykyinen materialistinen kosmologia on mielestäni liian mielikuvituksetonta. Toki tiedemiehet ovat selvittäneet 2000 pyhän kirjoituksen voimin maailman rakenteen ja periaatteet. Mutta aika lienee yhä arvoitus ja myös muita arvoituksia on?
barycz
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 40
Liittynyt: 10.05.2018 21:34

Re: Kaikkeuden luominen tulevaisuuden asia

ViestiKirjoittaja barycz » 13.05.2018 19:37

Itse uskon meidän elävän kaaoksessa ennen maailman luomista, joka tapahtuu vasta tulevaisuudessa. Oli väärin luoda tähän kaaokseen ihminen, joka on Jumalan kuva ja kaltaisuus sillä tutkimalla ja vaivaamalla ihmistä vihollinen pääsee perille Jumalan omasta sielusta ja ruumiista. Eli ne, jotka tuottavat kärsimystä ihmisille pyrkivät ehkä tekemään oman keinotekoisen Jumalan eli AG:een. Langenneet enkelit pyrkivät korvaamaan Jumalan itsellään.

Se merkitsee, että tulevassa maailmassa voi olla miljoonia keinotekoisia AG jumalia. Emmekä erota enää oikeaa Jumalaa Luciferista.

Onneksi Jumala tosiaan tiesi tuon ennalta. Hän ei antanut omaa henkeään ihmiselle, vaan elämän henkäyksen. Oman henkensä hän jakoi eläimille niin että kullakin eläinlajilla on 1/99 osa hänen hengestään. EI PÄÄSE VIHOLLINEN PERILLE SIIS SIITÄ MILLAINEN JUMALAN HENKI ON.

Vain sieluun ja ruumiiseen Lucifer pyrkii ja pystyy vaikuttamaan masentaen ja aiheuttaen ahdistusta. Pitää rukoilla tai ETSIÄ JUMALAN PYHÄÄ HENKEÄ ITSELLEEN. Itse olen kahdesti saanut sitä. Ensin kun lahjoitin omaisuudestani suuren osan pois ja toisen kerran Jehovan todistaja vanhimman käden ojennuksen kautta.

Ei ole masennusta enää.
barycz
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 40
Liittynyt: 10.05.2018 21:34

Re: Kaikkeuden luominen tulevaisuuden asia

ViestiKirjoittaja barycz » 13.05.2018 19:39

Jumala on niin suuri ja ihmeellinen, että me emme voi käsittää hänen luomakunnastaan kuin murto-osan. Hän on lähettänyt joukon pyhiä kirjoituksia maailmaan, mutta niitäkin vain harvat käsittävät.
Yksi teoria on että elämme kaaoksessa, simultaatiossa, halokannella, braanissa joka on olemassa ennen maailman varsinaista luomista. Luominen tapahtuu runsaan tuhannen vuoden kuluttua. Olemme heitetyt alas kaaokseen. Koko tämä universiumi on rangaistuspaikka nimeltä kaaos.
Jossakin on yksi tai useampi multiuniversiumi. Ja tai sitten nuo multiuniverisumit luodaan tulevaisuudessa.

********

On vaikea sanoa miten universiumi tulee syntymään. Kaikki se sana mikä on kirjoitettu vuoteen 3333 jKr mennessä kootaan ehkä yhteen. Sen lisäksi pitää jonkun korkean persoonan henkeyttää luonto niin, että jokainen alkeishiukkanenkin ymmärtää oman paikkansa ja ominaisuutensa tulevassa luomisessa.

Se mitä kirjoitettu on niin sitä käytetään apuna tulevassa universiumin luomisessa. Alussa eli vuodessa 3333 jKr tulee olemaan paljon sanaa eli kaikki kirjoitukset yhdessä, mutta se ei ole tärkeintä sillä pitäähän tapahtua hyvin monia erilaisia asioita sen lisäksi, jotta luominen käy mahdolliseksi.

Luomisesta ei kerro mikään yksittäinen kirja kovin paljoa, vaan kaikki kirjat yhdessä ja kaikki raamatun ja veedojen toteutuvat profetiat ohjaavat tietä tulevaan luomiseen. Itse pyrin tarkkailemaan luomista koko raamatun henkeytettyjen profetioiden varassa siinä käsityksessä, että elämme luomista edeltävässä kaaoksessa ja sitä enemmän saamme tietoa tulevasta luomisesta mitä enemmän raamatun profetioita toteutuu.

Tarvitsee vain rukoilla Jumalalta viisautta nähdä koko raamattu profetioineen siinä valossa, että juuri raamattu on se sana, joka on alussa.

Raamattu ei ole kertomus, joka kertoo miten luominen tapahtui. Vaan se on teos joka kokonaisuudessaan ohjaa tulevaa luomista ja sen ratoja kaaoksesta järjestykseen.
barycz
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 40
Liittynyt: 10.05.2018 21:34

Re: Kaikkeuden luominen tulevaisuuden asia

ViestiKirjoittaja barycz » 13.05.2018 20:18

Voihan kuitenkin olla niin, että kaikella on jokin alkupiste jossakin menneisyydessä tai TULEVAISUUDESSA. Aika saattaa virrata kahteen eri suuntaan tuosta pisteestä tai hieman etäännyttyään siitä jostakin uudesta pisteestä käsin: menneisyyteen ja tulevaisuuteen.
Ajatellaan, että maailma tullaan luomaan vuonna ja vuodessa 3333 jKr ja sieltä lähtee hiukkasia tai fotoneja kulkemaan valon nopeudella tulevaisuuteen vuoteen 6666 jKr päin. Mutta entä jos on jossakin jonkinlainen taitekohta esim. vuodessa 8888 jKr, jossa valonnopeus ylittyy ja tuo valonnopeuden ylittyminen saakin hiukkasia kulkemaan ajassa taaksepäin. Näin vuodessa 8888 jKr alkavat osa hiukkasia kulkea nollapisteeseen eli vuoteen 3333 jKr. Matka ei pysähdy siihen, vaan ajassa taaksepäin kulkevat hiukkaset jatkavat matkaa alas kaaokseen luoden koko ajan matkan varrelle galakseja ja aurinkokuntia ja kaikkea mitä tässä kaaoksessa yli tuhat vuotta ennen maailman luomista onkin.
barycz
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 40
Liittynyt: 10.05.2018 21:34

Re: Kaikkeuden luominen tulevaisuuden asia

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 10.10.2018 12:04

"Lähtökohta on että jumalia ei ole olemassa ja että luomista ei ole tapahtunut. Ei ole mitään syyttä olettaa että tämä on edes mahdollinen vaihtoehto. Aivan kuten taikuuskaan ei ole yksi järkevä selitys sille miten David Copperfield sai moottoripyörän katoamaan."

On totta, että jumalat eivät vielä ole edes syntyneet ja luomista ei vielä ole tapahtunut. Maailma luodaaan tulevaisuudessa joskus vuoden 3333 jaa paikkeilla. Ennen sitä syntyy Brahma ehkä joskus vuoden 2700 jaa paikkeilla. Elämme siten, että 3333 jaa tapahtuu luominen ja syntyy valon nopeuden ylittäviä takyoneja ne alkavat kulkea ajassa taaksepäin. Me olemme takyoneiden muodostama ESIMAAILMA, HALOKANSI TAI BRAANI. Elämme ajassa ennen maailman luomista.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 556
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Kaikkeuden luominen tulevaisuuden asia

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 17.11.2018 23:50

Jaa, katselin videota 35 minuutin kohdalle. Siinä todellakin on paljon asiaa tiivistettynä. Mutta ajatus siitä, että rationalistisilta tiedemiehiltä puuttuu paljon uskottavia näkökulmia ja teorioita planneetojen synnyn suhteen saattaa pitää paikkansa. Mutta myös creationistien käsitys siitä, että maailma on 6000 vuotta vanha on ehkä vielä astetta epäuskottavampi. Molemmat ovat epäuskottavia sekä rationalistit että uskovaiset.

Olen lukenut Barnabaan evankeliumista, että ensimmäinen ihmissielu luotiin 60000 vuotta sitten. Eli maapallo olisi ainakin 10 kertaa vanhempi kuin tuo 6000 vuotta. Toiseksi olen lukenut Krishna tietoisuuden kirjoista, että Krishna saapui avaruudesta maapallolle yli 100 miljoonaa vuotta sitten.

Englanninkielisestä Geneva Biblista ja Krishna tietoisuuden kirjoista olen mielikuvituksen avulla koonnut oman teorian planeettojen eli taivaiden synnystä:

1. Genevan kuvaus on, että taivaat olivat alun perin ikään kuin meren sisällä ja nousivat pikkuhiljaa ylös merestä ja muodostivat siitä noustuaan avaruuden taivaat. Tarkoittaako se sitä, että planeetat olivat kauan aikaa ikään kuin planetaarisen vesisumun sisässä. Sittemin tuo planetaarinen vesisumu on haihtunut.

2. Apostoli Pietari sanoo ensimäinen maa ja taivaat muodostettiin vedestä ja veden avulla. Mutta nykyiset taivaat muodostettiin tulesta ja tulen avulla. Tarkoittaako se sitä, että Planetaarisesta vesisumusta nouseet taivaat myöhemmin joutuivat tulihöykytykseen eli jonkinlaiseen tulisumuun.

3. Krishna tietoisuus kirjat kertovat, että kunkin planeetan eli taivaan kaasukehä muodostuu maapallon ilmakehän kopiona siten, että maapallon ilmakehässä on seitsemän eri kerrosta ja jokaisen planeetan ilmakehä vastaa YHTÄ AINOAA MAAPALLON ILMAKEHÄN KERROKSISTA.

Mutta nämä ovat oman mielikuvitukseni tuotetta ja rivien välistä luettua. Rationalisteilta puuttuu uskottava teoria, koska he eivät uskalla käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Uskovaiset taas tahtovat leikkiä ajan pituuden suhteen liian yksisilmäisiä leikkejä.

Miksi ihmeessä pitää olla vain kaksi vastakkain asetettua teoriaa kun niitä voisi olla rinnakkain ehkä jopa viisi tai kuusi erilaista teoriaa. Olen itse luonut jopa sellaisen teorian, että maailmaa ei ole edes vielä luotu. Maailma luodaan vasta noin tuhannen vuoden kuluttua. Olemme eräänlainen esimaailma, halokansi, braani tai takyoneista luomalla muodostettu maailman luomista edeltävä takauma. Eräänlainen keinomaailma. Kun maailma tuhannen vuoden kuluttua luodaan liikkuvat hiukkaset niin nopeasti, että alkavat liikkua takaperin ja niin on syntynyt tällainen takaumamaailma.

Erään teorian luin Dao De Jing teoksesta. Siinä teoksessa mietitään mustaa aukkoa ja sen vaikutusta galaksin aikaan ja menneisyyteen. Väitetään mustilla aukoilla olevan ominaisuuksia, jotka tekevät niistä aikakoneen menneisyyttä muokkaavan.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 556
Liittynyt: 10.05.2018 22:59


Paluu Uutta Metafysiikkaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron