Vesimiehen Aika

Maailmassa on monia hienoja ja siunattuja uskonnollisia yhteisöjä, joiden voidaan usein kastsoa toimivan jopa projektiluontoisesti. Kaikki eivät siis ole varsinaisia uskontoja, vaan muun tyyppisiä valtakuntia.

Vesimiehen Aika

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 04.11.2018 13:18

Youtubessa on video, jossa väitettiin kaiken perusteellisesti muuttuvan noin 2150 vuoden välein, jolloin aurinko siirtyy eläinradan merkistä toiseen nousemaan kevätpäivän tasauksen tienoilla. Kolme edellistä tuollaista aikakautta ovat kuuluneet : Kaloille, Oinaille ja Härille. Mutta nyt on alkamassa uusi aikakausi eli Vesimiehen aika.

Raamatussa puhutaan, että taivaat aika ajoin tuhotaan ja luodaan uudeksi. Niin onkin nyt menossa entisten jumalien ja enkelten ja taivaan asukkaiden tuominta. Ne vaihdetaan täysin toisiksi.

Härän voimavara oli Tarkkanäköisyyden Henki, jota mm. Krishna edustaa. Tuota kutsutaan myös nimellä: Jumalan kasvojen valo. Tein pienen runonpätkän sen luonteesta:

Jossa tarkkanäköisyys vaikuttaa ja joka riittaa yrittää sovittaa, voi livetä muita halveksimaan ja vieroo näiden elintapaa. Tarkkanäköisyys on kasvojen valo, omissa silmissään perin juurin jalo, mutta halveksiin monia. Tänä aikana kasvisyönti ja kasvisyöjät olivat ainoat, jotka hyväksyttiin. Naturalismi oli uskonnon toinen puoli.

Oinaan voimavara oli Oikeudenmukaisuuden Henki. Se tahtoo laajentaa elinpiiriään ja myös on se sangen julma ja rankaisee julmasti. Esim. tältä ajalta on peräsin tuliseen pätsiin heittämiset ja ristiinnaulitsemiset. Teismi on tämän Oinaan ajan uskonnon toinen puoli.

Kalojen voimavara oli Totuuden Henki. Syö paljon ja on väkivallaton jne. Ateisimi on Kalojen ajan uskonnon toinen puoli.

Jokainen eläinradan merkistä toiseen siirtyminen on merkinnyt VALTAVAA MUUTOSTA PALVONNASSA, KULTTUURISSA JA TAITEESSA YMS. Niin on nytkin edessä uusi uskonto ja uusi taide ja uusi kultuuri kun siirrytään VESIMIEHEN AIKAAN.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 595
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Vesimiehen Aika

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 04.11.2018 13:18

Mitä tulee ottaa huomioon siirrytäessä VESIMIEHEN AIKAAN on, että uskonnon ja uusien taivaiden saralla on kaksi kilpailijaa: Islam ja Hare Krishna veeda liike.

Mahdilla on neljä tehtävää: Rauha (Härkä ja kasvisyönti), Oikeus (Oinas), Totuus (Kalat), Vauraus (Vesimies).

Eli VESIMIEHEN AIKANA kaiken perustana on tavoitella Vaurautta.

Sen sijaan tulee muistaa, että Profeetta Sakarjan kirjan Mukaan puhkeaa VESILÄHDE joka puhdistaa YHDESTÄ kolmesta saastaisesta hengestä (Nauralismi, Teismi, Ateismi). Eli yksi noista kolmesta kukistetaan ilmeisesti Mahdin toimesta. Tuo yksi saattaa olla ihan hyvin Kalojen aikakaudelta peräisin oleva ateismi.

Sillä Intian veeda liike, joka ilmeisesti voimistuu kannattanee : Naturalismia ja Teismiä.

Totuus ei siis ehkä tule olemaan vielä tänä VESIMIEHEN AIKANA kovinkaan paljoa voimassa. Vaan vasta kun siirrytään Kauriin merkkiin alkaa vuoden 4300 jaa tienoilla Valon valtakunta, jossa totuus jälleen nostetaan tapetille.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 595
Liittynyt: 10.05.2018 22:59

Re: Vesimiehen Aika

ViestiKirjoittaja tapiok1 » 04.11.2018 13:19

Tässä vähän Ollilta saatua näkökulmaa siihen lajitteluun, joka kuuluu filosofiaan:

Teknologian aika 1000-2000 jKr

Biologian aika 2000-3000 jKr, Jumalan valtakunta

Psykologian aika 3000-4000 jKr, Tuhatvuotinen valtakunta

Sosiologian aika 4000-5000 jKr, Valon valtakunta

Teologian aika 5000-6000 jKr, Pojan valtakunta

Nyt on köyhät joutumassa ahtaalle. Raamattu sanoo tästä ajasta: Joka antaa maljallisen vettä yhdelle näistä vähäisimmistä ei jää palkkaansa vaille jne. Lisäksi viimeisellä tuomiolla joskus 4300 jaa painotetaan sitä että jaetaan Pukkeihin ja Lampaisiin niin, että se saa armoa, joka antoi ruokaa, vaatetta, suojaa ja kävi vankilassa katsomassa. ELI KÖYHIÄ TAHTOISI JEESUS SIUNATA, MUTTA EI OLE VARMAA ONNISTUUKO HÄN TÄSSÄ.

Muutamia Simpan lakeja: Raha ratkaisee!, Rahalla saa ja hevosella pääsee! Vauraus on Vesimiehen ajan juttu ja sitä saa vain muita sortamalla. Kansojen varallisuus teoksen mukaan tarvitaan 500 rutiköyhää, jokaista rikasta kohden.

Kalojen valtakausi kulkee kohden notkon pohjaa, mutta Vesimiehet, Uusi taivas ja Uudet Jumalat ja Uusi Teologia alkavat kukoistaa ennemmin tai myöhemmin.
tapiok1
Kenraalieversti
Kenraalieversti
 
Viestit: 595
Liittynyt: 10.05.2018 22:59


Paluu Muut uskonnot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron